Ostotoimeksiannolla unelmien kotiin

08.11.2021

Kangasalan Vatialassa asuva perhe odottaa kovasti muuttoa uuteen kotiin. Sp-Koti Aulan porukka löysi heille ostotoimeksiannon kautta heidän unelmiensa kodin.

Ensin omin voimin

– Kun aloin odottaa nyt vuoden ikäistä tytärtämme, käynnistimme mietinnän, missä haluamme asua jatkossa, kertoo perheen äiti Sanna Nissinaho. – Halusimme lisätilaa sekä hyvien liikuntareittien ja palvelujen äärelle. Olimme etsineet uutta kotia omin voimin jo jonkin aikaa. Jossain vaiheessa päädyimme Johanna Peltosen pitämälle näytölle ja keskustelimme hänen kanssaan tilanteestamme. Kävi ilmi, että Sp-Koti Aula etsii paljon koteja asiakkailleen ostotoimeksiantojen kautta. Innostuimme asiasta, koska kohteita on vähän myynnissä ja niistä käydään kovaa kilpailua. Ostotoimeksiannon kautta tulisimme näkemään sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät ehdi lainkaan julkiseen myyntiin.

Uudehko talo Tampereelta itään

Ostotoimeksiannon tekeminen oli tarkkaa mutta helppoa. – Ilmoitimme ensin kriteerit haluamallemme kodille. Halusimme löytää uudehkon omakoti- tai paritalon Kangasalta tai Itä-Tampereelta. Neliöitä sai olla noin 110, makuuhuoneita vähintään kolme. Emme ole remonttihenkisiä, joten talon piti olla muuttovalmis. Sen jälkeen sähköpostiin tuli toimeksiantosopimus, jonka kävimme pankkitunnuksilla hyväksymässä.

Kohteiden kiertämistä

– Tietoja kohteista tuli sähköpostiin, ja ilmoitimme aina, haluammeko käydä katsomassa taloa. Aika montaa kriteereihimme sopivaa taloa kävimme katsomassa ennen kuin kolahti. Olimme käyneet katsomassa viereisessä paritalossa pienempää asuntoa, ja toivoin silloin, että tulisipa tämä koti joskus myyntiin. Ja sitten se tuli! Odotuksemme olivat korkealla, kun Jenni Peltonen esitteli taloa meille. Jotenkin tiesimme välittömästi, että tässä se on. Tämä on meidän näköisemme asunto. Halusimme tehdä tarjouksen.

Tehokasta toimintaa

– Teimme talosta ehdollisen tarjouksen, koska tarjouksen mahdollista lopullista hyväksymistä ennen meidän täytyi saada vanha kotimme myytyä. Kaikki sujui todella tehokkaasti, sillä tarjous meni läpi ja Jenni myi vanhan asuntomme alle viikossa. Tuleva kotimme on pari vuotta vanha paritalo, 115 m². Tyttärelle on oma huone ja lisäksi työ/vierashuone. Muutamme taloon vasta tammikuussa, koska myyjät halusivat muutolleen pitemmän siirtymäajan. Talo oli kenties siksi hiljaisessa myynnissä, että he haluavat muuttaa rauhassa pois. Meille tilanne on ihan ok, nyt kun tiedämme, että pääsemme sinne.

Ostotoimeksianto sopii monille

– Odotamme muuttoa uuteen kotiimme aivan innoissamme. Muutamme keskustan toiselle puolelle Huhmariin, ja kohta läheltä kotia löytyvät uimahalli, päiväkodit, koulut ja huikeat liikuntamastot, joista kaksi mäyräkoiraamme tulevat taatusti nauttimaan. Katsastamme innolla uusia huonekaluja ja tunnelmoimme, että pääsemme pian muuttamaan uuteen kotiimme. Tätä on odotettu pitkään, melkein kaksi vuotta. Nissinaho sanoo, että ostotoimeksiannot ovat toimiva tapa etsiä uusi koti. – Parasta on se, ettei kilpailua ole samaan tapaan kuin julkisissa kohteissa. Ilman ostotoimeksiantoa emme olisi taloa koskaan edes nähneet myynnissä. Niin paljon ostajia on liikkeellä. Kilpailu ei ole samanlaista kuin ennen. Nykyään todelliset helmet myydään niin sanotusti tiskin alta, eivätkä ne koskaan ilmesty vaikkapa Etuoveen. Varsinkin, jos ostajan täytyy tehdä ehdollinen tarjous oman asunnon myymisen vuoksi, saattavat julkisessa myynnissä olevissa kohteissa vuokralla asuvat kiriä ohi. Ostotoimeksiannoissa näin ei käy ja se on ISO plussa.

Kaikki sujui mallikelpoisesti

– Suosittelemme Sp-Koti Aulaa ja käyttäisimme sen palveluja uudestaankin. Olemme nyt nähneet heidän toimintaansa sekä ostajan että myyjän näkökulmasta. Kaikki on hoitunut hyvin ja ripeästi. Olemme saaneet rehelliset vastaukset kysymyksiimme, ja toiminnasta jäi tosi hyvä fiilis. Oli kiva tehdä töitä. Varsinkin pienen lapsen kanssa sitä aina toivoo, että mitä vähemmän säätöä, sitä parempi.

Ota yhteyttä